tiistai 17. tammikuuta 2017

Paluu Espanjaan

Heippa!

Espanjan matkasta on kulunut noin 2.5 kuukautta, tuntuisi että siitä on ikuisuus. Koulu täällä päin alkoi painaa päälle heti kun palasimme. Tehtävää oli enemmän kuin yhdelle ihmiselle voisi edes kerralla antaa. Matka on tavalla tai toisella tullut uniin ja  se välähtelee puheissa ja ajatuksissa todella usein. Välillä kaipaan sinne toden teolla, se lämpö, ne lapset. Kun nähtävyyksiä on nähnyt, voisi nauttia aivan erilaisesta Espanjasta. Nauttia tunnelmasta, kirjoittaa, nähdä Malagaa, opetella tanssimaan flamencoa ja oppia kieltä. Kenties suppaamaankin. Eräässä unessani olin mennyt viikoksi tuutoroimaan sinne lähteneitä opiskelijoita yhdessä Katan kanssa, jonka kanssa siis olimme siellä syksyllä. Koulusta kun lähdimme aunnollemme, mietin mitä sitä voisi tehdä. Nähtävyydet oli nähty jo syksyllä, joten ajattelin, että lähden lenkille, syömään ja kirjoittamaan. En tiedä mihin päädyin.

Olen vastaillut paljon seuraavien vaihtoon lähtevien kysymyksiin. Olisiko teillä jotain kysymyksiä, joihin voisin vastata täällä blogissa?

Ennen ja jälkeen matkaa meidän piti tehdä kielitestit, jotka tulivat Erasmukselta, jonka kautta meidät mielestäni lähetettiin. Matkan jälkeen olin myös velvollinen kertomaan matkasta muille opiskelijoille. Matkan takia meillä jäi täällä tunteja välistä, joten meisän piti tehdä tehtäviä, jotka liittyivät työssäoppimiseemme siellä. Millaista perhetyötä tehtiin aurinkorannikon suomalaisessa seurakunnassa, miten perheitä kohdattiin koulussa ja miten monikulttuurisuus näkyi koulussa. Niitä teimme sitten matkan jälkeen. Sen lisäksi oli perhetyön projektia ja joulupolkua, mihin hyppäsimme mukaan.Paljon tehtävää ja mieli oli vielä Espanjan auringon alla.

Tässä ensimmäisen ja viimeisen päivän näkymää kun astuimme ulos/sisään renfeen.

Opin tuon matkan aikana hyvin paljon ammatillisesti kuin myös henkilökohtaisella tasolla. Ammatillisesti se oli hyvin itsetuntoa kohottavaa, kun pidimme Katan ja Mariannan (joka myös oli koululla työssäoppimassa) liikunnallisen toimintatuokion jokaisen luokalle. Neljävutoiaiden kanssa sujui mielestämme erittäin hyvin. Mutta kolmevuotiaiden opettajat päättivät, että heidän luokkansa tulevat samaan aikaan eli salissa olisi yhteensä 2x25 kolmevuotiasta päätöntä kanaa. Eihän se nyt voinut mennä kuin strömsössä. Kenelläkään ei ollut yhtään mielenkiintoa odottaa omaa vuoroaan vaan jo pelkästään se, että oltiin uudessa ympäristössä, sai lapset juoksemaan aivan villinä ympäriinsä. Mutta jos sai muutamankin lapsen keskittymään edes vähäksi aikaa voi olla omasta kielitaidostaan ja auktoriteetistaan ilman kielitaitoa. Tuli sellainen olo, että jos pärjäsin siellä ilman kunnollista kielitaitoa niin miksi en pärjäisi täällä omalla kielelläni.

Henkilökohtaisesti opin olemaan ruoskimatta itseäni liikaa sen perusteella millainen olen, mitä päätöksiä teen tai virheistäni ja siitä miten muut ihmiset kohtelevat minua. Koska kaikki ei ole kiinni siitä että minä itse olisin tehnyt jotakin väärin tai olisin ollut muka vääränlainen. Mitä auttaa itseni ruoskiminen asioista joille en enää voi mitään tai jotka eivät olleen riippuvaisia omasta toiminnastani. Sillä ei saa mitään asioita tekemättä, eikä se helpota mitään. Tuo ajatustyö joka lähti keskustelusta erään paikallisen suomalaisen kanssa, on kantanut hedelmää, itseni soimaaminen joka asiasta on ainakin vähentynyt.

   
Matka jatkuu!

Vaikka matkasta on aikaa, palaan haikein, mutta onnellisin mielin aina välillä Espanjan Los Bolichesiin! Kiitollinen, siunattu, onnellinen!

maanantai 7. marraskuuta 2016

Käytännön vinkkejä Espanjaan matkustaville

Itsellä oli mielessä montakin hoidettavaa asiaa ennen Espanjan matkaa. Kaikki eivät olleet niin yksinkertaisia mitä olisi olettanut niiden olevan. Niimpä haluan jakaa ajatuksiani ja huomioitani muiden kanssa.

1. Mistä asunto?

Rantakylä - www.rantakyla.com
Hostel Nevada - http://www.hostalfuengirola.com
Nutria Sol - http://www.apartamentosnuriasol.com/fi/

Yllä muutama linkki, mistä me katselimme asuntoja. Kaikki vuokraajat ovat suomalaisia.  Itse vuokrasimme asunnon Hostal nevadasta ja jälkikäteen ajateltuna se oli ehkä hieman pettymys., vaikka saimme joka viikko vaihtaa liinavaatteet respassa. Ennakkomaksuna maksoimme kämppisteni kanssa 200 euroa. Jotka oli tarkoitus saada osittain takaisin. Tästä rahasta oli tarkoitus vähentää lopuksi sähkön hinta ja siivousmaksu. Saimme neuvoteltua niin että siivousmaksua ei veloiteta, jos siivoamme asunnon itse siistiin kuntoon. No, lähtöä edeltävänä päivänä siivosimme asunnon siistiin kuntoon ja se käytiin tarkastamassa, kaikki kunnossa. Kuitenkin meiltä velotettiin siivousmaksu, koska asunto ei ollutkaan tarpeeksi siisti ja siivooja oli kuulemma siivonnut siellä monta tuntia. Puhdasta asuntoa?! Ihmettelen...

Kyselin myös eräältä tutultani neuvoa. Hänellä on asunto Espanjassa. Hän neuvoi tuon saman Nuriasolin ja seuraavan linkin. 
 http://asunnot.jaaespanjaan.com/asunnot-syksylle-2016-2/


2. Toimiiko Visa Electron Espanjassa?

Toimii. Sillä saa automaatista rahaa ja on käypä maksuväline. Ihan joka kaupassa se ei käy, lähinnä ehkä pienimmissä. Jotkut kaupat olivat myös tarkkoja siitä, jos oli pieni summa ja yritit maksaa kortilla, niin se ei onnistunut visa electronilla. Koska maksusta veloitetaan joku summa ja käytännössä se menee myyjän pussista, jos kyseessä on pieni summa. Automaatista nostaessa veloitetaan myös pieni summa, joka yleensä oli 0.75 euroa.

3.  Mitenkäs puhelimen kanssa?

Suomalaisella liittymälläkin pärjää, jos ei halua suurta puhelinlaskua. Mutta käytännössäkin, jos ei soittele paljoa, ja hyödyntää ilmaisen wifin kahviloissa, ravintoloissa ja hotelleissa. Itse ostin prepaid-liittymän, koska halusin olla netin äärellä juuri silloin kun halusin. Ja Espanjan sisäiset puhelut tulivat halvemmiksi. Ostin 2 GB nettiä ja montakohan sataa minuuttia puhe aikaa... (En tiedä mitä se on ,mitä ostin. Olkoon siis nettiä). Tarjous oli kuukaudeksi 15 euroa ja sillä pärjäsi ihan hyvin, jos hyödynsi välillä myös ilmaiset WiFit.Kävin ostamassa prepaidin Los Bolichessa sijaitsevasta orangen liikkeestä. Siellä sai mielestäni ihan ymmärrettävää palvelua englanniksi. Olen tyytyväinen.

4. Mites kieli?

Englannilla ei pärjää, opiskele siis espanjaa. Tai sanotaanko näin että harvassa paikassa osattiin sellaista englantia että olisit voinut kysyä tarkentavia kysymyksiä ruokalistasta. Koulussa jossa olimme oli vain muutama ihminen joka osasi englantia. Joku osasi jonkun sanan ja joku muu ehkä jonkun toisen. Joitakin perussanoja kannattaa opetella espanjaksi. Me käytimme kielen opiskeluun WordDive-sivustoa. Se maksaa pienen summan, olisiko ollut kympin kuussa ja sillä opit tehokkaasti ja nopeasti sanoja. Kun vaan muistat opiskella. Jos haluaa opetella kielioppia, kehotan lainaamaan jonkun kielioppikirjan kirjastosta. Myös duolingo on hyvä. Siellä oppii lauseita ja hieman kielioppia. Se on ilmainen ja ladattavissa Googleplaysta ainakin androidille. 


Suomalaisiin alueella törmäsi, mutta suomenkielellä ei pärjää. Harrastusmahdollisuuksi oli myös suomeksi, kuten myös esimerkiksi ravintoloita ja baareja. Myös suomalaisia herkkuja myyviä kauppoja oli. Mutta hinnat  niissä oli aika korkeat.  Joten suosittelen paikallisia ravintoloita ja ruokakauppoja, niissäkin hinnat olivat erilaiset, mutta silti halvemmat. Ja kun ulkomailla ollaan, miksi syödä vain suomalaista ruokaa.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Päiväohjelma koulussa

Terveiset täältä suomen kylmyydestä. Palaan kuitenkin vielä Espanjan lämpöön ja arkeen muistelemalla lapsen koulupäivää.

Señot, eli opettajattaret tulivat vähän ennen koulun alkua. Jotkut tulivat vartin aiemmin, jotkut viisi minuuttia aiemmin. Minun ja Katan tehtävänä oli avata persianat eli sädekaihtimet, laskea tuolit alas ja mennä vastaanottamaan lapsia ulos.

Vanhemmat odottivat lasten kanssa koulun portin ulkopuolella, että vahtimestari päästää heidät sisään. Kello oli viittä vaille yhdeksän.

Vanhemmat saattavat lapset sisäportille ja me viemme heidät omiin jonoihinsa ulko-oven ja rappusten eteen. Jotkut juoksevat reippaasti omaan jonoonsa, mutta pienimmät tulivat jotkut ujostellen, ja peläten sisään. Kaikki eivät olleet niinkään reippaita, jotkut itkivät äidin tai isän sylissä. eivätkä olisi halunneet tulla. Vanhemmat jäivät vilkuttamaan aidan taakse, jonossa lapset itkivät. Pienten jono ei meinannut pysyä kasassa, lapset olisivat halunneet juosta ja mennä luokkaan omassa tahdissa.

Jonossa opettaja suukottaa kaikki lapset, jotkut syöksyvät jonoon viime tipassa, kun jono on jo matkalla luokkaan. Osa lapsista tulee myöhässä, mutta apuopettajat, tai vahtimestari tuo heidät luokkaan.

Luokassa lapset vievät mochilat eli olkalaukut (tai reput) naulakkoon. Onneksi naulakossa on oma kuva niin tietää mikä on oma paikka. Muistaa myös mikä olkalaukuista on oma, kaikilla kun non samanlainen koulun logolla varustettu laukku.

Kun laukut on saatu paikalleen, menemme istuman lattialle tai omalle paikalle. On aamupiirin aika. Aamupiirillä käydään läpi, ketkä kaikki ovat koulussa tänään, ketkä ovat kotona. Kotonaolijoiden kuva laitetaan kodin kohdalle. Laskemme yhdessä montako lasta on koulussa ja montako kotona. Millainen onkaan sää tänään? Sataako? -No ei. Onko pilviä? -Ei ole! Paistaako aurinko? -Joo!! Laulettiin pari laulua ja kerrattiin mitkä kaikki asiat ovat punaisia.

Palattiin omille paikoille, odoteltiin kun opettajat keskustelivat asioista. Välillä komensimme lapsia palaamaan omalle paikalle, istumaan nätisti ja olemaan hiljaa.

Lapset saivat välillä katsoa Pipsa Possua, välillä he muovailivat tai rakensivat palikoilla. Joskus jaettiin joka ryhmälle oma leikkipaikka. Ryhmä punainmen leikkii tänään keittöleikkejä, ryhmä vihreä lääkäri, ryhmä keltainen eläimillä ja ryhmä punainen lukee kirjoja. Sitä onnen määrää, paitsi silloin jos olit eksynyt väärälle leikkipaikalle, repinyt kirjaa, tai satuttanut  toista. Silloin opettaja saattoi karjahtaa ja laittaa seisomaan seinän viereen. Lisäksi saattoi saada oman nimensä kohdalle punaisen tarran, et ole totellut opettajaa.

Kun jonkun aikaa oli leikitty, opettaja lauloi laulun, jossa käskettiin kerätä lelut ja palata omalle paikalle. Jotkut leikit oli kerätty hyvinkin nopeasti, mutta keittiössä meni aikaa. Lapsete ivät tienneet mistä tavarat olivat ja yhtäkkiä siellä kuhisikin kuin muurahaispesässä. Tässä ryhmässä ei ollut kyllä kuin 6 lasta, mistä ilmestyivät viidet käsiparit lisää. Sitä säheltämisen määrää, kun en osaa kertoa lapsille, mitä heidän pitäisi tehdä. Yleensä kun lapset leikkivät, minä sain tehtäväksi järjestellä papereita ja tehdä syntymäpäiväkoristeita lapsille.


Lelut on saatu paikalleen ja lapset ovat hetken pyörineet penkissä, opettaja jakaa heille tehtäväkirjan ja avaa oikean tehtäväsivun. Ryhmä kerrallaan he värittävät tietyn kuvan punaisella. Opettaja käy välillä korjaamassa kynäotetta ja huutaa jos on värittänyt yli viivojen. Jotkut lapset ovat värittäneet todella nopeasti, mutta joillakin kestää, he haaveilevat, jäävät seuraamaan muiden lapsien puuhia. Opettaja menee kirjojen kanssa jo seuraavaan ryhmään. Sama toistuu joka ryhmässä. Muut lukevat kirjoja. Jos on onnistunut työssään, saa kuvan viereen hymynaaman. "Huonosti" värittäneille opettaja kirjoittaa kommentin.

Värityksen jälkeen lähdemme ryhmä kerrallaan käsienpesulle. Jonka jälkeen lapset hakevat omatoimisesti eväät laukusta ja alkavat syömään. Minä autan rasioiden, pillimehujen ja paperien kanssa. Eväänä on yhtenä päivänä viljatuotteita, toisena maitotuotteita, yhtenä päivänä hedelmä... jne.

Puoli tuntia ruokailun aloittamisesta on ulos lähdön aika. Kaikki eivät ole syöneet, mutta ei hätää, eväät otetaan mukaan ulos. Aina ne samat lapset, aina he joutuivat syömään ulkona, ja harvoin ehtivät leikkimään. Minä joskus käskin heitä heittämään pienen verran pois, että ehtisivät myös leikkiä. Koska jos lapset eivät itkeneet ja syöneet, eivät he syöneet. Ulkona he juoksivat kuin päättömät kanat. Ensimmäisillä viikoilla olimme ulkona vain kolmevuotiaiden kanssa, mutta myöhemmin samaan aikaan oli myös 4- ja 5- vuotiaat. 150 lasta juoksemassa, pienellä laatoitetulla piha-alueella, jossa ei ollut lainkaan leluja.

Pienten koululaisten leikkialue


Ulkoilun päätteeksi lapset menivät yhteen suureen jonoon, joka vei heidät ulko-oven eteen ja omiin luokkakohtaisiin jonoihin. Jonoissa laulettiin joitakin lauluja, joiden jälkeen pääsimme sisälle. Luokassa oli rentoutusheti. Persianat laitettiin kiinni, valot sammutettiin, musiikki soi. Jotkut lapsista nukahtivat, jotkut pyörivät tuolissaan kuin väkkärät. Viidentoista minuutin jälkeen ne jotka ovat hereillä saavat muovailuvahaa ja nukkujat saavat nukkua. Äänenvoimakkuus alkaa nousta, mutta muutaman nukkuvat silti sikeästi.

Pian on kotiinlähdön aika. Ruokailijat käyvät pesemässä kädet ja menevät käytävälle istumaan, muistithan ottaa olkalaukun? Muille laitetaan pyörimään lastenohjelmat. Odottelun jälkeen vihdoin tehdään jono ja lähdetään ulos, jossa äiti tai isä jo odottavatkin. Ruokailijat jäävät odottamaan toisia aikuisia, jotka saattavat heidät ruokalaan. Huiskutan heille heipat. Joku oli nukahtanut seinää vasten, älkää jättäkö häntä. Huh, päivä päättynyt. Ruokailevat lapset pääsevät viimeistään kolelta kotiin. Onneksi.

Äitiä ja isää on ollut ikävä, välillä on tarvittu apua vessassa, tulipa joskus pissatkin housuun. No, soitto vanhemmille ja he tulivat vaihtamaan kuivaa ylle. Ei jaksettu istua paikallaan, eikä jaksettu värittää. Punaisia tarroja tuli muutamalle. Opettaja huusi kilpaa musiikin/lastenohjelmien kanssa. Tuli väärinkäsityksiä, ei ymmärretty toisiamme.

torstai 27. lokakuuta 2016

Feria!

Heippa!  Feriasta on vierähtänyt tovi, joten aika kertoa mitä täällä tapahtui. Feria oli siis paikallinen juhla, jota vietetään fuengirolan suojelupyhimyksen kunniaksi. Pyhimys Virgen del Rosario Coronada oli selkeästi ensimmäisen juhlapäivän päähenkilö. Pyhimys kuljetettiin Mijas costalla sijaitsevaan puistoon, jossa oli tanssia ja laulua ja mahdollisuus paikallisten herkkujen syöntiin. Pyhimyksn kunniaksi pidettiin myös messu. Itse en ensimmäisenä päivänä päässyt osallistumaan, mutta luin päivän kulusta lehdestä. 

  






Itse feriat olivat Fuengirolan feria-alueella, jossa itsekkin pistäydyin pariin otteeseen. Feria-alueella oli paljon ihmisiä nauttimassa ruuasta, tanssista ja huvipuistolaitteista. Ihmiset olivat tulleet pitämään hauskaa koko perheenkin voimin. Paljon eri ikäisiä ihmsiä, lapsista isovanhempiin. Monet naiset olivat pukeutuneet upeaan flamenco-asuun, jossa helma on erittäin runsas ja muuten puku on hyvin istuva ja vartalonmyötäinen. Päivisin oli mahdollista päästä hevosajelulle hienoissa vaunuissa ja näki siellä ihan hevosilla ratsastavia hienosti pukeutuneita ratsastajiakin. 




Värikkäitä pukuja



Itse kävin kahdessa laitteessa, joita voisi verrata linnanmäen mustekala-laitteeseen. Ruokapaikkoihin oli pitkät jonot ja kielimuurin huomasi. He eivät ymmärtäneet englantia ja me emme osanneet espanjaa. Mutta saatiin ruokaa, puoli tuntia niin tilaus oli tehty. Päivällä oli hiljaisempaa, ja alue heräsikin eloon vasta iltaisella...


sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Vapaa-aikaa Fuengirolassa

Terveiset täältä sairasvuoteesta, flunssan keskeltä!
Ärsyttää sairastaa viikonloppuna, kun olisi aikaa tehdä sellaista, jota ei pysty tekemään arkena.

Olemme olleet täällä fuengirolassa nyt neljä viikkoa ja kolme on vielä edessä, aika on mennyt todella nopsaan. Mitä olemme tehneet koulun ohella?
Aluksi tutustuimme lähiympäristöön, kävimme rannalla ja vain kiertelimme. Koulun jälkeen on saatettu lähteä syömään ja uimaan. Kävelyllä on mukava nyt käydä, kun tuntee ympäristöä.
Toisena viikonloppuna kävimme bioparcissa aivan tässä lähellä. Se on eläintarha. Tai ehkä enemmän puisto, eläimillä näytti olevan hyvät oltavat. Paljon oli nähtävää, ehdottomasti lemppareitani oli erilaiset apinat, ne oli niin hauskoja! Ja  mangustit! Kaivelivat kuoppia, olivat vartiossa ja näyttivät niin söpöiltä! Eläintarhassa oli myös lintuja ja kaloja, nisäkkäitä (tiikeri), matelijoita ja ötököitä.





















Eläintarha viikonlopun jälkeen, seuraavana viikonloppuna kävimme kiertelemässä Malagaa, jonne pääsee lähijunalla reilussa puolessa tunnissa. Kävimme syömässä ja kiersimme Picasso-museon ja Picasson syntymäkodin. Oli varsin moelenkiintoista, vaikka Picasson työt eivät täysin taideihanteeni ole. Picasson syntymäkodin vieressä olleella aukiolla oli herran patsas, jonka kanssa sain mainion yhteiskuvan. Hän oli tietysti hieman jäykähkö. 




Picasso päivän jälkeen kävimme sealifessa katselemassa merieläimiä ja kaloja. Delfiineitä siellä ei petymykseksemme ollut. 









Ja sen jälkeen viikko taas vierähtikin käyntiin. Tapasimme ohjaajamme Jonnan kanssa ja kävimme syömässä. Hän neuvoi meille muutaman kaupan siitä läheltä, ja kävimmekin nopealla shoppailureissulla. Kämppikseni miesystävä tuli samalla viikolla käymään ja he saivat nauttia toistensa seurasta viikon. Sillä välin muiden tyttöjen kanssa kävimme perhospuistossa, delfinaariossa ja vietimme malaga-illan. Tarkoituksena oli mennä katsomaan flamencoa, mutta emme päässeet. 

Tänä viikonloppuna juhlimme feriaa! Perjantaina oli paikallinen pyhä fuengirolassa. Juhlittiin fuengirolan pyhimystä. Juhlat jatkuvat tiistaihin asti ja keskiviikkona onkin Espanjan kansallispäivä.
 Kerron feriasta tarkemmin myöhemmin, mutta voin sanoa että kyllä espanjalaiset osaavat juhlia. Kävin perjantaina juhlapaikalla, jossa oli ihmisiä kuin muurahaisia, sieltäkö lienee flunssanikin tullut. 

Olemme siis käynrrt nähtävyyksissä ja tutustuneet paikallisin tapoihin, arkeen ja ruokaan.  Arkena ei paljoa ehdi tai jaksa, mutta olemme pyrkineet tekemään paljon asioita. Arkena pienempiä, ja viikonloppuisin suurempia. Itse kävin eräänä iltapäivänä myös Malagassa, kiertelin, kävin syömässä ja tunnelmoin. Olen osallistunut vapaaehtoisina myös saapas-toimintaan. Se on ev.lut seurakunnan erityisnuorisotyötä, ja se on tarkoitettu nuorille. Osa saapas-toimintaa on esimerkiksi päivystää siellä missä nuoret liikkuvat. Sitä tehdään nuorten ehdoilla ja siinä käytetään samanlaista tapaa kuin etsivässä nuorisotyössä. Oli mielenkiintoinen ilta.


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Työt alkakoon, juhlat jatkutkoon

Mukavaa iltaa!
Nyt on ensimmäinen viikko työssäoppimassa takana ja uskon että tulen oppimaan paljon espanjaa tänä aikana. Lapset puhuvat minulle espanjaa, minä en ymmärärrä vielä juurikaan. Opettajat eivät oikeastaan osaa englantia, mutta jos he antavat minulle ohjeita ymmärrän melkeinpä kokonaan mitä he sanovat. Ainakin idean.

Nyt näki mitä se arki siellä on. Luokassa jossa olen on 3-vuotiaita lapsia. He ovat todella taitavia ja heiltä odotetaan todella paljon.  He osaavat käydä itsenäisesti vessassa ja jotkut osaavat todella hyvän kynäotteen ja osaavat värittää kuvia todella tarkasti. Mutta lapsia istutetaan todella paljon ja oletetaan että he istuvat hiljaa paikallaan. Se että näin nuorena mennään kouluun johtuu siitä että taataan lapselle koulupaikka siitä koulusta mistä halutaan, kun oppivelvollisuus alkaa eli 6-vuotiaana. Osa vanhemmista laittaa lapsensa päivähoitoon, mutta vaarana on että lapsi joutuu kouluun jonnekkin kauas kotoa.

Lapsilla alkoi täällä koulu samaan aikaan kun minulla työharjoittelu, eli viikko sitten. Huomaa että kaikki on uutta myös lapsille. He ikävöivät ja itkevät äitiä ja kaipaavat kuka enemmän ja kuka vähemmän aikuisen huomiota. Apua tarvitaan pikkujutuissa, apaamaan keksipaketti, kertomaan minne roskat viedään, minne laitat laukun luokassa... Tuntuu että he ovat tehneet hirveän vähän vielä mitään ns. koulujuttuja. Aamupäivisin he ovat saaneet leikkiä tai he ovat katselleet Pipsa Possua youtubesta. Minä tietysti tykkään että he saavat leikkiä, koska leikki on lapsen työ. Ja että lapsien pitäisikin antaa leikkiä ja heitä pitäisi liikuttaa.

Eroa suomalaiseen on myös se, että lapsilla ei ole vessoissa vessapaperia, vaan he pyytävät sitä opettajalta. Myöskään kouluruokailu ei ole samanlainen. Lapsilla on mukanaan eväät, jotka syödään 11.30, vähän niinkuin toinen aamiainen. Lounas syödään koulun jälkeen. Ulkona lapset saavat olla noin puoli tuntia joka päivä. Piha-alueella on tilaa juosta, mutta muuta siellä ei voi tehdäkkään. Siellä ei ole mitään leluja tai välineitä, ei ole puita tai hiekkaa tms. On vain laatoitettu, autio piha-alue. Sitäkin minä suomaisena kummastelen.


lauantai 10. syyskuuta 2016

Mkäs täällä ollessa

Terveiset täältä Espanjan aurinkorannalta Fuengirolan Los Bolichetsesta!

Eilen lensimme aikasella lennolla Malagaan, ja sieltä junalla tänne Los Bolicheen. Majapaikkaan saapuessamme meille kerrottiin, että emme saa vielä avaimia joten odottakaa. Kävimme kiertelemässä lähialuetta ja sen kauppoja. Kun tulimme takaisin saimme viedä tavarat asuntoon ja lähdimme syömään. Söimme paikallisessa pizzeriassa... Kiertelimme vielä hetken ja tulimme asunnollemme. Nyt se oli siivottu ja pääsimme asettumaan. Pizzeriassa ja muissakin paikoissa saimme hyvää palvelua, suomeksi, espanjaksi ja englanniksi.

Tytöt Essi ja Kata, lähtivät vielä illalla käymään ruokakaupassa. Minä jäim talovahdiksi ja iltahommiin. Ensimmäinen päivä meni lähinnä matkustellessa, majoittuessa ja ihmetellessä maailman menoa täällä päin. Illalla olin melko väsynyt, en osannut nukkua koneessa.

Tämä on tällainen fiilistelypostaus, mutta palaaan käytännön asioihin vielä myöhemmin, kun tämä elämä tästä asettuu. Fiilis on edelleen hieman väsynyt, ahdistunutkin... Uuden edessä tuntuu että pitää olla aina hieman hämmentynyt.